Jouluaattona juomarin kodissa(txt+pdf+epub+mobi电子书下载)

作者：Evald Ferdinand Jahnsson

格式: AZW3, DOCX, EPUB, MOBI, PDF, TXT

Jouluaattona juomarin kodissa试读：

Tekijä.

Henkilöt:

Erkki Häyrinen. Annaliisa, hänen vaimonsa. Mari. Pääkkö. Neiti Hyvönen. Palvelustyttö.

(Tapaus jouluna v. 1891 Turun kaupungissa.)

(Näyttämö kuvaa pientä tupaa, jossa ovet perällä ja vasemmalla. Lähellä sivuovea huono pöytä ja sen takana tuoli. Pöydällä kiviastia, jossa on vettä, sekä avonainen kirja. Oikealla ruokakaappi. Perällä pari kolme tuolia).

Ensimmäinen Kohtaus.

Annaliisa (yksin. Istuu esiripun noustessa pöydän vieressä lukien raamattua. Nousee kotvasen kuluttua seisaalle.) Ajatukseni harhailevat sinne tänne enkä saa niitä kiinnitetyiksi luettuihin sanoihin. En kauemmin raamatustakaan löydä rauhaa levottomalle mielelleni! (hieroen käsiänsä yhteen.) Eikä hän saavu kotia! — Ehkä kuitenkin, (Rientää peräovelle ja kuulustelee.) Ei askelten kaikuakaan! — Voi kuinka täällä on kylmä!… Kuinka vapisen! Heikko olen … milloin viime kerran söinkään? Mutta mitäpäs ruuasta, jos ei vaan tuo pienokainen tuolla kuolisi viluun! (Rientää sivuovelle, jonka avaa ja kohta jälleen sulkee.) Huh! kuinka kylmä sielläkin. Eikä tikkua, ei edes lastua, millä lämmittää! Missä, missä viipynee Erkki, joka jo eilen lupasi tulla kotia rahoineen? (Katsoo taas ovesta sisään.) Vaan vielähän tuo elää — koska peite kehdossa liikahti.

(Mari astuu sisään peräovesta kori ja pieni joulukuusi kädessä.)

Toinen Kohtaus.

Annaliisa ja Mari.

Mari Hyvää huomenta Annaliisa! Pistäydyin vaan ohimennen, torilta palatessani pikimältään tänne sisään vähän lämmittelemään ja toivottamaan sinulle onnellista joulua. (Puhaltaa käsiinsä.) Mutta onhan sinulla täällä kovin kylmä!

Annaliisa (syrjään.) Vai Huovisen Mari! Ennemmin kuolen kuin hänelle tunnustan totuuden. Hän huhun siitä levittäisi kautta koko kaupungin. (Ääneen.) Terve tultuas Mari! Olipa oikein hauskaa, että…

Mari. (Keskeyttäen.) Mitäpäs siitä hauskuudesta puhumista tähän aikaan!… Kovat ovat ajat… (Laskee joulukuusen nurkkaan.) Niin… Torillakin oli tänään kaikki niin kallista, että oikein sydäntä särkee köyhän ihmisen! Puhuttiin kesällä, kun tuli huono heinävuosi, että liha talvella tulisi halvaksi. Ihmiset eivät muka voisi pitää elukoitaan elossa ilman ruuatta. Mutta — voi herranen aika! — kuinka siinä erehdyimme! Katsoppas Annaliisa, tähän aikaan elävät ihmisten elukat ruuattakin ja — liha entistään kalliintuu. (Avaa korinsa.) Huomaappas, että tuo pieni paistinlihan näköinen lihamöhkäle maksoi viisikolmatta penniä päälle markan! Entäs nämä ahvenet … katso Annaliisa — millaisia joutavia, pieniä vekkuleita!… neljä naulaan. Satuin myöhästymään torille. Niitä ostin viisi naulaa…

Annaliisa (syrjään.) Noita ahvenia hän kutsuu pieniksi! Voi, jospa olisi minulla yksikin naula niitä!

Mari. Mitäs sanoit?

Annaliisa. En mitään.

Mari. Niin… myöhästyin — ja sain maksaa kolmekymmentä penniä naulalta… Entäs hinta muista pienistä! Pitihän ostaa voitakin — markka kymmenen penniä huonoimmastakin. Ja kalliista hinnasta sitte lasten varaksi yhtä ja toista, sillä lasten mielessä on yhtä monta makua kuin kissan kielessä, jotta pitää olla monta lajia: jota useampia, sitä parempi heistä. Etkö usko sitä?

Annaliisa. Miks'en uskoisi?

Mari. Niin … niin — tunnethan sen omasta lapsuuden ajastasi! Oh — muistanpa vielä — olihan sinulla hyvä koti ja vietithän onnellisia päiviä silloin! Olitkin oikein veitikka tytöksi! Kaikki nuoret miehet sinuun ihastuivat! Minua kutsuttiinkin, sinuun verraten, rumaksi ja siitä olit ylpeä.

Annaliisa. Älä kevytmielisesti puhu menneistä ajoista. Kyllä Jumala elämässä kaikki tasoittaa…

Mari. Aivan totta … olet ihan oikeassa… Jumala kaikki tasoittaa … sen sanoi pastori hyvin selvästi raamatunselityksessään viime sunnuntaina. Oh! oh! Kyllä se vaan on oikein toden totta, että Jumala kaikki tasoittaa … sen täällä kaupungin sivusyrjällä kyllä saa tuta. Olipa pastorilla oikein, oli kyllä! — Mutta kyllä se kaikissa tapauksissa oli kummaa, ettäs menit tuolle Häyrisen Erkille, köyhälle torpan pojalle, kun olisit nuoria talonisäntiäkin saanut vaikka kuinka monta! Kaikki ihmiset sitä ihmettelivät! Arvasimmehan jo silloin, että hänestä oli tuleva kelvoton juoppo-renttu. Mutta rakkaus on sokea, sanotaan, — on tosiaankin! — Eikö sinun nyt kelpaisi olla varakkaan talon emäntänä? Mikä talon emännän päiville vertoja vetää? Olisihan se toista kuin tämä nykyinen iloton tilasi!

Annaliisa. En tiedä talon emäntäin onnea liioin kehua. Moni heistä viettää, palkollistensa orjattarena, koiran päiviä. Muuten olenkin varsin tyytyväinen onneeni. Erkissä on kyllä miestä mieheksi siinä kuin minussa on vaimoa vaimoksi.

Mari. Halveksiva puheesi talon emäntäin onnesta on tuota vanhaa juttua ketusta ja pihlajanmarjoista! Katumuksesi on nyt myöhäistä: siihen onneen et enää pääse. Sentähden solvaat sitä. Vaan mitäs näistä! Jättäkäämme nuo entiset muistot rauhaan! Salli minun kysyä, mitenkä olet aikonut viettää joulua, mitä kaikkea sinä olet ostanut?

Annaliisa (jyrkästi.) Mitä se sinuun koskee?

Mari. Suo anteeksi — älä suutu! Enhän minä kysymykselläni mitään pahaa tarkoittanut. Olemmehan saman kylän lapsia.

Annaliisa. Olemme kyllä.

Mari. Niin, miks'en siis kysyisi?… Vaan … sinä olet niin kovin vaalea, näytät niin kummalliselta…

Annaliisa. Kummempia on nähty!

Mari. Annaliisa! Annaliisa! — älä koukuittele! Minä olen ystäväs — lapsuutesi leikkikumppali! Minä tahdon tietää totuuden.— (Laskee korinsa syrjään ja tarkastelee, Annaliisan vaiti ollessa, uunia ja ruokakaappia, jonka ovet hän avaa.) — Nyt hyvin ymmärrän miksikä täällä on niin kylmä. Sinulla ei ole puita, joilla lämmittää.

Annaliisa. Miks'ei olisi?

Mari. Uuni on jääkylmä. Sitä ei varmaankaan moneen päivään ole lämmitetty. Näenhän myös kuinka vapiset vilusta.

Annaliisa. En ole pitkään aikaan ollut terve. "Fluntsaako" lienee taikka mitä… Sairaudesta ihminen toisinaan vapisee…

Mari Älä koukuittele Annaliisa — sanon vielä kerran! Sinä et myöskään ole tehnyt minkäänlaisia ostoksia jouluksi — vai miten?

Annaliisa. Se, joka luulee ja uskoo itse kaikki tietävänsä, ei toisilta kysy!.. (Naurahtaen.) Vaan miksikä laskettelet mitättömiä?

Mari. Sitä en tee. Vastaa suoraan, Annaliisa parka, onko Häyrinen taas, armottomasti jättäen sinut nälän tuskaan, oleskellut juopporetkillään?

Annaliisa. (Ylpeästi.) Onko Häyrinen ennen pyytänyt sinulta lupaa, koska hän saa lähteä kaupungille taikka kysynyt neuvoa, milloinka hänen pitäisi tulla kotia, milloinka ei? Oletko sinä hänen toimiensa tutkija ja hänen matkojensa määrääjä? — Entäs kuka on sinulle sanonut, että tässä perheessä olisi nälkää nähty, taikka puutetta kärsitty?

Mari. Älä luule, Annaliisa kulta, ettäs ylpeydelläsi sokaiset silmäni! Häyrinen on taas tunnetuilla rentturetkillään, sen huomaan kaikista.

(Pääkkö astuu sisään peräovesta, karvalakki syvään painettuna silmille ja korville, pullo taskussa).

Kolmas Kohtaus.

Entiset ja Pääkkö.

Mari. Vaan tuossapa hän tuleekin… Ettäpäs toki, kurja juomari… kehno hylkyri… itse jouluaattona julkenet tulla nälkää ja kaikenlaista kurjuutta kärsivän vaimosi luo viinapullo taskussa! Pitäisi hävetä! (Ottaa, äkkiä pullon Pääkön taskusta ja heittää sen oven kautta ulos pihalle.) Tuolla se nyt pirstaleina!

Pääkkö. No … no … noh! Turkanen aika sentään! Mitä tämä pyytää merkitä? Entäs mitäpä nyt vaimoni sanonee?

Mari. Vaimosi … kurja! Tiedäthän kyllä, mitä h—tin juomaa tuo pullo sisälsi!

Pääkkö. Siirappia siinä oli. Vaimoni lähetti minun puodista ostamaan siirappia jouluruuan höysteeksi ja pyysi minua kohta palajamaan kotia…

Mari. Siirappiako! — Pääkköhän sinä oletkin!

Pääkkö. Niinpä olen… Käski kohta kotia, mutta ohimennen poikkesin kuulustelemaan, josko Häyrinen jo on päässyt putkasta, jonne poliisit veivät hänen syystä, että hän juomapäissään oli tapellut ja pitänyt pahaa elämää. — Mutta mistä nyt saankaan siirappia, kun ei minulla enää ole rahojakaan, akka kun ei pannut enemmän mukaan kuin juuri täsmälleen siirapin hinnan? Kuinka uskallankaan nyt mennä kotia?

Annaliisa (vaipuu istumaan pöydän lähellä olevalle tuolille.) Taivaan herra — mieheni putkassa!

Mari. Pyörtyikö se nyt siihen?…

Pääkkö. Voi poloista! Mikä meille nyt tuleekaan neuvoksi?

Mari. Onneksi on tässä vadissa vettä, — muuta särvintä ei raukalla taida ollakaan! (Kastaa nenäliinansa pöydällä olevaan vatiin.) Kyllä maar' kannattaa pyörtyä sellaisen roikaleen tähden! (Hieroo Annaliisan otsaa ja ohimoja nenäliinallaan.) Enpä Annaliisan sijassa sellaisesta olisi millänikään… Hyvinpä tekivät, että korjasivat semmoisen rentun lukon ja salpojen taakse!

Pääkkö. Lienetpä oikeassa, Mari. Päihtyneenä on Häyrinen kovin hurjapäinen. Tulkoon siihen silloin vaikka itse kuvernööri, niin kyllä Häyrinen empimättä antaa hälle nyrkistä.

Mari. Annettaisiinko sellaisen kulkea vapaana rauhallisten ihmisten joukossa!

Annaliisa. (Tointuu, nousee seisaalle.) Se oli vaan satunnainen pahoinvointi! Menihän se jo ohi! Tunnen itseni taas ihan terveeksi.

Pääkkö. Olipa hyvä, että taas toinnuit! Minun ei olisi pitänyt puhua koko asiasta mitään.

Mari. Mitäs hyötyä siitä, että olisit sen salannut? Ennemmin taikka myöhemmin olisi Annaliisa kuitenkin saanut tiedon siitä.

Pääkkö. Niinpä kai … sillä tavoin itsekin ajattelin.

Mari. Pianpa sellaiset tapaukset tulevat kuuluviin. — Vai tappeli juomapäissään! — Senkin vetelys!

Pääkkö. Äläpäs sano niin! Kröönperin makasiinissa olen nähnyt Häyrisen yhdellä kädellä nostavan kymmenen leiviskän rautapainon… Kyllä hän on jotensakin vahva mies…

Mari. Sitä suurempia onnettomuuksia voi hän humalapäissään saada aikaan! — Eikö tuota jollakin keinoin saisi johonkuhun raittiusseuraan! Etkö ole häntä siihen kehoittanut?

Annaliisa. Hm…

Pääkkö. Näinhän Häyrisen viime syksynä kerran Annaliisan seurassa raittiuskokouksessa.

Mari. Siis on hän asiaa joskus tuumaillut. (Annaliisalle:) Entäs mitä jälestäpäin sanoi tästä käynnistään?

Annaliisa. Oli kovin julmistunut, että olin houkutellut häntä sinne. Sanoi, että siellä puhuttiin paljasta moskaa ja väitti, että nuo raittiuspuhujat ovat itserakkaita, ulkokullattuja fariseuksia, joita pitäisi hirttää…

Pääkkö. Hi, hi, hi! Sanoiko sellaista raittiuspuhujista? Se on niin hänen tapaistaan! Vai kutsui heitä ulkokullatuiksi fariseuksiksi! Hi! Hi!

Neljäs Kohtaus.

Entiset ja Häyrinen.

Häyrinen (rallaa, hapuroiden peräoven takana.)

      Pirunpoikaa ja pippureita       Ostan puotiloissa,       Viina-kultaa ja olutlientää — — (Astuu, hieman horjuen, sisään.)       Särvin tillikoissa. —       Kuutt' morkens!

Mari (tarttuu nurkassa olevaan luutaan.) Voi, kuinka tekee mieleni!

Annaliisa (rientää Häyriselle vastaan.) Vihdoin viimeinkin! Terve tultuasi kotia! Olipa oikein hauska, ettäs tulit! Olen sinua niin odottanut — yöt päivät puhki! (Syrjään Häyrisele.) Kiitos Häyrinen siitä, ettäs kuitenkin tulit! Tosin luotinkin sinuun … olin varsin varma siitä, ett'et jättäisi meitä yksinämme jouluksi. Anna minulle nyt vähän rahoja ostaakseni puita, ett'emme, lapsesi ja minä, kuole viluun!

Häyrinen (kiukuissaan.) Mitä p—ttä sinä puhut rahoista? Vieläkö mitä! Nuo pirun poliisit ja poliisimestari itse, tuo korkean kruunun kirottu katujunkkari, tuomitsivat minulle sakot ja sakoillaan minulta varastivat rahani! — H—tin tuli sentään! — Vieläkö hän puhun rahoista! Kaksi tyhjää taskua minulla on (kääntää taskunsa ulos,) — näeppäs! — Mutta sen sanon sinulle kurja roisto, että ell'et toimita minulle viinaa, viinaa heti paikalla, niin lyön sinun mäsäksi kuin sammakon mäti! Viinaa — kuuletko, vaalea kana! — viinaa — taikka pirunpoikaa!

Annaliisa. Älä joudu hurjaksi, rakas Häyrinen. — Lapsemme tähden.

Häyrinen. Lapsemme! — mäsäksi hänkin!

Annaliisa. Älä reuhoo! — näiden vieraiden tähden ollos tyyni!

Häyrinen. Huolisinko minä mokomista moukista! Hui, hai!

Pääkkö (painaa karvalakkinsa päähänsä ja aikoo mennä ovesta ulos.)

Mari (tarttuu Pääkön takin hihaan.) Älä lähde! Synti olisi jättää Annaliisa parkaa kahden kesken tuon hurjan kanssa.

Pääkkö. Kylläpä niin… Ajattelin vaan tuota siirappi-asiaa. Olisin ehkä Topolta saanut markan lainaksi.

Mari. Kyllä minä sitte vahinkosi korvaan.

Pääkkö. Hyvä juttu. — Jään siis odottamaan. (Hän istuu eräälle tuolille oikealle.)

Annaliisa. Voi Häyrinen kulta — älä katso minuun noin kiivaasti, noin jyrkästi! — Rauhoitu!

Häyrinen. Toimita minulle viinaa, sanon minä!

Annaliisa. Mistä minä sitä toimittaisin? Eihän minulla ole edes penniäkään.

Häyrinen. Niin vie jotakin pantiksi Harakan Heikille!…

Annaliisa. Mitä veisin?

Häyrinen. Mitä hyvänsä… hameesi!

Annaliisa. (Katkerasti.) Eihän kukaan siitä antaisi minulle pullollista viinaa…

Häyrinen. Kuka on käskenyt sinua käymään niin huonossa pukimessa, senkin porsas! — Vaan onhan tässä pöydällä sopiva pantti … tuo pulska kirja… oikeinpa korukansissa.

Annaliisa. Raamattuani en anna viinan hinnaksi. Ennemmin kuolisin!

Häyrinen. Älä lörpöttele raamatustasi! (nojautuu pöydän yli ja katsoo avattuun kirjaan.) Hei, hei!! Kas vaan! — Löytyyhän, tuossa muutamia rivejä oikein paksua pränttiä… Aivan ne näyttävät siltä kuin mullikat pikkuvasikkain joukossa. Kummallista kuinka häikäisee silmiäni! Tule katsomaan!

Annaliisa. (katsoen kirjaan.) Aivan samat sanat, joita luin vähän ennen kotiin tuloasi. — Tahdotko niitä kuulla?

Häyrinen. Tahdon… Olisipa hauskaa kuulla mitä se Mooses siinäkin paikassa taas hulluttelee!

Annaliisa (lukee hartaudella.) Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa, maassa rauhaa ja ihmisille hyvä tahto!

试读结束[说明：试读内容隐藏了图片]

下载完整电子书